keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Hankkeen tuloksia esillä Oulun yrittäjyyskasvatuspäivillä


Samalla kun viemme hanketta eteenpäin, pyrimme saamaan siitä mahdollisimman paljon oppia myös tulevaa varten. yksi tällainen asia on se, kuinka voisimme hyvin tukea naisopiskelijoitamme yrittäjyyden polulla.

Testailimme aloituskyselyssä ja seurantakyselyssä saamiamme tuloksia hieman tarkemmin erilaisin menetelmin. Toisaalta analysoimme saamiamme vastauksia kvalitatiivisesti, purimme vastauksia pieniin palasiin ja kokosimme taas uudelleen vastausjoukkoa mahdollisimman hyvin kuvaaviin yleisempiin ryhmiin.

Lisäksi innostuimme testaamaan meille uutta sumean kognitiivisen kartan menetelmää. Menetelmää on kehitelty vuosikymmenien ajan. Tällä hetkellä löytyy jo melkoisen mukavia ja suhteellisen helppokäyttöisiä ohjelmistoja, joiden avulla analysoinnin tueksi saadaan valjastettua tietokoneen kyky laskea erilaisia taustalaskelmia. Näiden taustalaskemien avulla saimme laadittua skenaarioita siitä, mitkä toimet parhaiten vaikuttaisivat myönteisesti joukkomme yrittäjyysaikomuksiin. Tässä hyvin tiivis tiivistelmä tuloksista.



Suunnitelmien taso
Yrittäjyyttä parhaiten tukevat toimenpiteet
Ei suunnitelmia
·         Opintojen kautta tietoa ja tukea oman yritysidentiteetin hahmottamiseen
·         Roolimallit
Suunnitelmat yleisellä tasolla
·         Opintojen kautta tukea yrittäjyysprosessin etenemiseen (suunnitelmat, rahoitus, itsensä kehittäminen)
·         Roolimallit
·         Yhteistyö yritysten kanssa, projektityöt yritysten kanssa
Suunnitelmat konkreettisella tasolla
·         Opintojen kautta tukea yritystoiminnan aloittamiseen (ohjaaminen myös muille asiantuntijoille)
·         Opintojen loppuun saattaminen
·         Konkreettiset kokemukset omasta yrittäjyydestä

 

Jos olet kiinnostunut lukemaan asiasta enemmän, käy kurkkaamassa tämän blogin välilehdeltä julkaisut -  FCM-mallit opiskelijoiden yrittäjyysaikomusten tarkastelussa.