torstai 29. maaliskuuta 2018



Unelmoi ja uskalla

Yrittäjän ja yrittäjäksi aikovan on tärkeätä osata unelmoida. Kuluttajat eivät osaa kuvitella uusia palveluja tai tuotteita välttämättä laisinkaan. Tai he eivät osaa kaivata sellaisia. Yrittäjä tarvitsee näyn. Kuten Henry Ford aikoinaan sanoi: Jos olisin kysynyt ihmisiltä mitä he haluavat, he olisivat sanoneet ’nopeampia hevosia’. Henry rakensi menestyksekkäästi auton. 

Yrittäminen vaatii lisäksi uskallusta. Takeita onnistumisesta ei ole. Mutta hyvä idea kuitenkin useinmiten kantaa kun sen eteen jaksaa tehdä työtä.

Itse asiassa jo unelmointi vaatii hiukan uskallusta, mutta yrityksen perustaminen vielä enemmän. Silloin tukea ja apua voi saada samassa tilanteessa olleilta tai olevilta. Siihen kohtaan on etsitty yhtä mallia Smart Ladies hankkeen aikana. Yrittäjyydestä unelmoivat opiskelijat ovat saaneet jakaa kokemuksia ja ajatuksia yrittäjänä toimivien kanssa. 

Lyhykäisyydessään homma toimii niin, että etsitään ajankohtaisista aiheista kiinnostuneita yrittäjiä ja opiskelijoita. Päätetään käsiteltävät aihealueet ja sovitaan toiminnalle aikataulu. Sinänsä yksinkertainen asia. Ja mukavaakin meillä on ollut!


Toukokuun aikana saamme valmiiksi esitteen toimintamallista ja asiasta kiinnostuneille on luvassa myös pidempi versio, joka sisältää kattavasti kaiken mitä hankkeen aikana on tehty.